lauantai 20. heinäkuuta 2013

Äitinsä tyttö

Tuli tällainenkin aihe mieleen, kun selailin kuviani Photobucketissa. 
Suloinen Päivänsäteemme on ihan pienestä pitäen ollut kovin innokkaasti tutkimassa äidin käsityötarpeita, katsellut käsityökirjoja ja -lehtiä, halunnut leikkiä puikkojen ja virkkuukoukkujen kanssa ja sen sellaista. Äidin sydäntähän tämä lämmittää kovasti. En malttaisi odottaa aikaa, jolloin Päivänsäteen motoriset taidot ovat sen verran kehittyneet, että voidaan jotain yksinkertaisia juttuja alkaa opetella. 

Tässä muutama mosaiikki Päivänsäteestä työn touhussa :D





Viime aikoina Päivänsäde on myös hoksannut, että siitä siis ihan oikeasti valmistuu erilaisia tuotteita, kun noita puikkoja ja virkkuukoukkuja heiluttaa tai ensin leikkaa kangasta ja sitten ompelee. Päivänsäde on tehnyt hienon kaulaliinan kummisedälleen "virkkaamalla" eli tökkimällä ja koukkimalla yhtä jämäkerää, jonka olen hänelle käsitöihin antanut, tehnyt villapaitaa kaverin vauvalle, joka viime sunnuntaina teki suuren vaikutuksen Päivänsäteeseen ja vielä tutkinut tarkkaan äidin kankaita ja ompelulankoja ja ilmoittanut, että hän tekee paidat parhaalle kaverille ja itselleen. 

2 kommenttia:

  1. Meillä poika vaan esittää tilauksia. Sen jälkeen kun me yhdessä suunniteltiin pojalle Angry Birds-pipo se aina ehdottaa mitä kaikkia pipoja hän voisi haluta.

    VastaaPoista
  2. Päivänsäde ei vielä osaa tuota, mutta tällä hetkellä taitaa olla päällä joku itsevaltiasvaihe, ja kaikki mitä teen, on hänen mukaansa hänelle itselleen :D

    VastaaPoista