maanantai 13. elokuuta 2012

Tunika isoäidinneliöistä

Syksyn 2011 Novitassa oli ohje isoäidinneliöistä tehdystä mekosta, jossa miehusta oli neulottu. Innostuin ajatuksesta kovasti ja olisin mielelläni itselleni sellaisen tehnyt. Kärsivällisyys ei minulla kuitenkaan riitä ihan niin mittavaan työhön. Mikä päättely niissä neliöissä olisi ollutkaan, puhumattakaan niiden yhdistämisestä! Idea säilyi kuitenkin mielessäni ja tämän vuoden keväällä päätinkin toteuttaa samalla idealla tunikan Päivänsäteelle. Värimaailmaan hain ajatusta värikkäistä täytelakuista. 




Tein tunikan fiilispohjalta, enkä älynnyt tehdä muistiinpanoja työskentelystäni. Jotain tietenkin muistan työstä ja kerron tässä nyt vinkkeinä ne muistamani jutut, vinkiksi tai oman työskentelyn tueksi, sikäli mikäli joku innostuu samantyyppistä väkertämään. 
Lankana tunikassa käytin Tokmannin Kotikulta -villalankaa, joka on suunnilleen saman vahvuista kuin esimerkiksi Novitan Wool tai Gjestalin Maija. Käytin koon 3 virkkuukoukkua ja 3,5 neulepuikkoja.
Tunikan kokoa saa helposti suurennettua lisäämällä yhden neliörivin ja jos haluaa pidemmän mekon, voi neliö kerroksia lisätä. Päivänsäteen tunikassa neliöitä on yhteensä 18, 9 etukappaleella ja 9 takakappaleella. Kokona Päivänsäteellä oli tuolloin käytössä 80 ja tunika on suunnilleen sitä samaa kokoa.
Neliöt yhdistin virkkaamalla ne ensin 3 x 6 neliön suorakaiteeksi, jonka laitoin pariksi päiväksi pingottumaan. Sen jälkeen virkkasin suorakaiteen umpeen ja virkkasin kiinteitä silmukoita sekä helman ylä- että alareunaan. Yläreunasta poimin jokaisesta virkatusta silmukasta yhden neulepuikoille. Neuloin yhden kerroksen ja kavensin silmukkaluvun sellaiseksi, että sillä tuli lähelle Päivänsäteen rinnanympärystä leveä yläosa. Niin käden- kuin pääntietkin on tehty fiilispohjalta. Samoin kuin ronsu-sliparissa, niin tässäkin neuvon kääntymään jonkun valmiin ohjeen puoleen, jos tuntuu, ettei ihan omasta päästä synny hyviä käden- ja päänteitä. Esimerkiksi jonkun mekon mallista voi katsoa, mikä olisi sopiva silmukkaluku yläosaan ja tehdä muutenkin sitten yläosa sen mukaan.
Lopuksi virkkasin vielä kiinteitä silmukoita sekä kädenteiden että kaula-aukon ympärille. 
Pelkäsin tähän projektiin ryhtyessäni, että siinä menisi ikuisuus ja että minulle ikävän tyypilliseen tapaan työ jäisi kesken, koska kiinnostus lopahtaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Asiaa ehkä auttoi se, että päättelin ruutujen langat aina, kun olin saanut yhden ruuturyhmän valmiiksi. Työssä on siis 3 erilaista ruutua 6 kutakin. 

Tässä vielä kuvaa tunikasta Päivänsäteen päälle. 





Tämä tunika hiveli käsityöntekijän itsetuntoani, sillä se sai paljon ylitsevuotavia kehuja Tukholman risteilyllä, josta yllä oleva kuvakin on. 
Mistähän johtuu, että kehujat olivat järjestään ruotsalaisia...

3 kommenttia:

  1. Itselläkin on ollut mielessä tehdä jotain isoäidinneliöistä! Lapselle oliskin nopsempi tehdä kun on pienempi vaate :)
    (Itse asiassa kerran jo yhden mekkosen itselleni teinkin (Dropsin ohje: http://www.garnstudio.com/lang/us/pattern.php?id=4036&lang=us ), mutta ei tullut ollenkaan istuva joten olisi purettava ja neulottava yläosa uusiksi...)
    :)Meeri

    VastaaPoista
  2. Tämä on tosi nätti :) Ja kommentointi onnistuu :) -Sodomppi

    VastaaPoista
  3. Todela kaunis tunika! Katsoin kuvia töiden jälkeen nälkäisenä ja ai että alkoi silloin tehdä mieli lakuja! Todella mukavaa nähdä tunika käyttäjänsä päällä, siitä näkee hyvin, miten vaate istuu. Sellaiset kuvat erityisesti innostavat tekemään itsekin :) - amppeli

    VastaaPoista