sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Itse tehtyjä joulukortteja

Tällainen jouluihminen (jouluhullu sanoisi mieheni) kuin minä alkaa miettiä joulujuttuja ja ideoita jo kesällä. Tämänkin vuoden joulukortit on olleet suunnitteilla jo elokuustaja suunnitelma on muuttunutkin matkan varrella.
Minulla on ollut tapana tehdä joulukortit itse ja panostaa niihin todella. Minulta on kyselty, miten jaksan niitä vääntää. No, minä nautin aivan suunnattomasti niiden tekemisestä. Illan hämärä, muutama kynttilä, työpöydän valo toki päällä, että näkee jotain tehdä. Joululauluja (rrrrakastan wanhaa amerikkalaista swing-tyyppistä joulumusiikkia, tyyliin Sinatra, Nat King Cole, Bing Crosby) ja kuumaa glögiä siinä vieressä. Mukavaa askartelua, kimallusta ja helmiäisen hohtoa. Täydellisen tunnelmallinen joulunodotusilta.
Tykkään myös pitää korttini salaisuutena, joten nyt julkaisen tässä muutaman edellisvuoden kortin. Panostus on vähän vähentynyt sitten Päivänsäteen syntymän, ja nykyään suunnittelen mallin, joka on nopeasti toteutettavissa. Esimerkiksi viime vuoden korttiin piirsin alkuperäisen kuusen muutamaa netistä löytynyttä kuvaa inspiraationa käyttäen, mutta korttiin tulevien kuusien kanssa sai kopiokone laulaa. Tässä kortit jouluilta  2006, 2007, 2009, 2010, 2011 ja 2012 (vuoden 2008 kortista ei jostain syystä löydy kuvaa, enkä edes muista yhtään, mitä silloin tein...). 


2006: Paperimassasta tehty itse paperia, massan joukossa hiukan metallihohtokullan tai hopean väristä kangasväriä ja hopeisen kanssa myös sinistä. Vielä märkään korttiin on kevyesti paineltu jouluisesta servetistä leikattu kuva, vain se kuvakerros servetistä. 



2007: Neulahuovutettu sydän, jonka saa kortista irti koristeeksi. Pohjana vain yksinkertainen kermanvalkoinen kartonkikortti. 



2009: Valkoiselle kartongille muotoon leikattu ja liimattu sinistä kuitukankaan tyyppistä kimallepaperia. Päälle painettu poro. Poron malli on törkeästi kopioitu erään leimasimen mallista, mutta kun se oli täydellinen, eikä sitä saanut sabluunana. Lisäksi leimattu teksti "Hyvää joulua"



2010:  Helmiäispunaiselle kartonkipohjalle liimattu joululaulun nuottikuvioidusta lahjapaperista suorakaide, jonka päälle on käsin piirretty tussilla kranssi ja siveltimellä maalattu marjat. (Näissä sitten meni muuten aikaa, mutta odotin tuolloin Päivänsädettä, ja kunto ei ollut paras mahdollinen, sairauslomilla oli aikaa tehdä :P). 



2011: Helmiäiskuparinväriselle korttipohjalle liimattu kermanvärinen suorakaide, johon on tussilla piirretty oksa ja skräppäyspaperista leikattu joulupallo liimattu ikään kuin roikkumaan oksasta. 



2012: Helmiäisruskealle korttipohjalle liimattu ensin suorakaide kuviollisesta skräppäyspaperista, sen päälle maitokahvin väriselle paperille tulostettu ruskea filigraanikuusi. Helmenpuolikkaissa oli valmiina tasaisella puolella tarra, jonka avulla ne sai helposti liimattua. 




Olen tässä nyt hyvin pääpiirteittäin kertonut, miten nuo on tehty. En ole mikään mestariaskartelija, ja mihinkään ei ole mitään ihmeellisiä tekniikoita käytetty. Jos joku malli innostaa ja jäit miettimään, miten joku juttu on toteutettu, niin laita viestiä tai jätä kommenttia, niin avaan kyseisen kortin valmistusta lisää. 




11 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti! Näitä on tosiaan kiva tehdä, ja motivaatiota saa, kun aina välillä kuulee joltain joulukorttilistalla olevalta, että minun tekemääni kortiia odotetaan oikein erityisesti :)

    VastaaPoista
  2. Mä jo mietinkin, että mistäs nyt tulee jos paljastat tämän vuoden mallin jo lokakuussa :D

    VastaaPoista
  3. Ha haa, mä siivoilin ja ihan sattumalta löysin tuon 2008 kortin, saat tulla kuvaamaan jos haluat.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kortteja! Mä en oo edes jaksanut lähettää joulukortteja moneen vuoteen :/ Nyt jotenkin innostuin näistä korteista, joten katsellaan saanko tänä vuonna kortit toimitettua eteenpäin :) Kiitos inspiksestä <3

    VastaaPoista
  5. Anni, ehdottomasti haluan, niin saan lisättyä tuonne väliin. Tulee olemaan itsellekin ylläri, mulla ei tosiaan ole mitään mielikuvaa, mitä olen tuona vuonna tehnyt :D

    VastaaPoista
  6. Oliko 2008 joululaulujen sanoja vanhennetulla paperilla? Vai sotkenkohan mä nyt tuon vielä johonkin vanhempaan...

    VastaaPoista
  7. Mä en edes muista tuollaista korttia... Etäisesti tutulta kyllä kuulostaa...

    VastaaPoista
  8. Ihania kortteja, sä oot tosi taitava!

    VastaaPoista
  9. Tai taitava feikkaamaan taitavaa :D Oikeasti noi on kaikki hyvin yksinkertaisin tekniikoin tehtyjä, leikkaa liimaa, ehkä vähän piirrä -tyylillä ja monet on vaatineet enemmän perskestävyyttä kuin varsinaista taitoa.
    Askartelut on mulle vähän vieraampaa maaperää, mutta aina joulun tullen jotain räpellän.

    VastaaPoista